Unelmaa rakentamassa.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Ulkosaunan terassi, allas ja terassilasitus


Viime syksynä rakensimme Harvian ulkosaunan ja istutimme jo hieman sen ympärille havuja valmiiksi. Se odotti talven vierelleen Drop-allasta ja komposiittiterassia. Drop-altaan tilasimme maaliskuussa 2018 ja se odotti kevääseen autotallissamme asennusta. Drop-altaan pääsimme asentamaan toukokuun alussa, sillä ilmat ovat olleet mitä mainioimmat tänä vuonna. Altaan asennuksessa tärkeintä oli saada tasainen ja kantava alusta altaalle. Meillä oli valmis rinne, jonka reunalle allas saatiin kannettua ja täten upotus terassiin suunniteltua. Tärkeää oli toki myös korko ja sijainti saunaan nähden.

Drop-allas saatiin kannettua paikalleen perustuksilleen ja tämän jälkeen pääsimme suunnittelemaan terassin perustusta ja rakennetta. Komposiitille koolausvälin tulee olla maksimissaan 40 cm. Asensimme kestopuusta valmistetut koolauspuut kestävälle, kantavalle alustalle eli harkoille. Asennuspaikka ei ollut korkojen vuoksi se ihan helpoin, mutta saimme koolauspuut erittäin hyvin ja tukevasti asennettua ja tietysti oikealle korolle. Terassi on noin 90 neliöinen. Eniten aikaa menikin juuri pohjien ja koolauspuiden laittoon, että komposiitin asennus niiden päälle sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Olemme tottuneet mieheni kanssa tekemään rakennushommat kaksistaan, joten asennus sujui senkin vuoksi sitten jouhevasti.

Komposiittien asennuksen jälkeen asensimme harmaat terassilasit terassille, niiden asennus kävi kätevästi eikä aikaa hurahtanut kuin 5 tuntia niihin. Lasitus oli välttämätön sillä terassin päässä pudotusta on noin 2 metriä. Koko terassia emme halunneet kuitenkaan sulkea lasituksella vaan osa sivuista jätettiin auki.

Sisustuksessa halusin jatkaa omaa tuttua tyyliäni ja linjaani. Yksinkertaista ja modernia. Hieman urbaania tyyliä tuli myös siihen mukaan. Valkoiset kalusteet sopii yönmustaan komposiittiin todella hyvin. Sivuilla oli valmiina jo nuo viime vuonna istuttamani havut ja muut kasvit. Lopuille reuna-alueille levitin mustaa Cellon kuorikatetta ja asettelin kiviä omasta pihasta (on hieman kivinen tontti :D)

Olemme todella tyytyväisiä kokonaisuuteen. K-rauta Tourutornin kanssa sujui materiaalitoimitukset erinomaisesti ja materiaalit olivat hyvässä kunnossa. Kokonaiskulut materiaalien osalta  UPM komposiitti-terassille, Harvian ulkosaunalle, Drop-ulkoaltaalle, terassilaseille, istutuksille, kuorikatteille, kalusteille ja sisustukselle olivat noin 29000 euroa. Työn teimme itse, joten työn osuudesta ei tullut erillisiä kuluja.

Käytetyt materiaalit terassissa:


  • UPM Profi deck 150 yönmusta 4000, 160 kpl
  • UPM Profi peitelista yönmusta, 15 kpl
  • UPM Profi T-kiinnike small, 14 pakettia
  • Pilariharrkoja P-240, 25 kpl
  • Kulmalevyjä 50x50x2x35 RST, 20 kpl
  • Kestopuu 48x148 vihreä mitallistettu, 330 metriä
  • Soraa
  • Terassiruuveja 6x100 RST T30, vihreä 100, 8 pakettia
  • Pienikantaisia muita rosteriruuveja 2 pakettia

Ohessa vielä linkki UPM:n asennusvideoon.


























Harvia/ Harvia-ulkosauna/Harvia outdoorliving/ Outdoorsauna/ Ulkosaunan rakentaminen/Terassin rakentaminen/ Komposiittiterassin rakentaminen/ UPM/ UPM Profi Deck/ UPM Profi Deck yönmusta komposiitti/ Kestopuu/ Koolausväli/ Drop/ Drop-pool/ Drop pool/ Drop-ulkoallas/Drop ulkoporeallas/ Ulkoallas/ Valkoinen Drop-allas/Finnish design/Seijesvirta/ Etola/ Jysk/ Tokmanni/ Ikea/ Betoniruukut/ Olivipuu/ Laventeli/ Concrete/ Musta kuorikate/ Cellon kuorikate/ Cello/ Cellon musta kuorikate/ Pihakivet/ Pihakivien asettelu/ Havuja/ Syyshortensia/ Istutukset/ Kivitalo/ Puutalo/ Aquapanel/ Gardening/ Garden/ K-rauta / Villa Amélie/ Unelmaa rakentamassa/Finnish Design/ Skandinaavinen/ Interior/  Scandinavian home/Inspiroiva koti/ Nordichome/ Decoration/ Oma koti/ My home/ Nordiskahem/ Nordiskehjem/Fina hem/ Mynordichome/ Mynordicroom/ Interior for you/ Modern/ Minimalistic/ Ainoa-koti/ Ainoa/ Designtalo/ Pohjolan Design-talo Oy/ Jyväskylä/ Ruoke/ Podeta Oy/ Den Finland Oy/ Designtalo/ Design-talo/ Design-Talo DTG / Byggnad / Terassilasitus/ Terassilasit/ Harmaat terassilasit/ 2M/ Swedish Design/ Puukatos/ Pallotuija/ Iso piha/ 90 neliön terassi/ 5000 neliön piha/Big garden/


SHARE:
© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig