maanantai 22. toukokuuta 2017

Pihanlaitto alkakoon



1700-luvun aitan korostaminen


Meillä on hieman yli 5000 neliön tontti. Aloitimme pihan laittamisen aitan etusen siistimisellä. Meillä tulee pihaan yksittäisiä kukkapenkkejä, selkeitä linjoja ja tähän halusinkin tuoda hieman maalaisromanttisempaa ja runsasta tyyliä. Aitta oli aikaisemmin heinän ja rikkakasvien piilossa ja soralla ja kivien asettamisella se saatiin tuotua mukavasti esille. Rakennus ei ole ihan minun omaan makuuni, mutta mieheni halusi säilyttää tämän ja onhan se arvokas ja vanha rakennus, joten toki se säästettiin tontilla. Sehän sinne hyvin kyllä mahtuikin. Viime vuonna korjasimmekin jo aitan katon ja moni sanoo, että se pitäisi myös maalata, mutta itse en halua siitä räkeän punaista, vaan se saa näyttää vanhalta - kuitenkin arvokkaaseen tyyliin. Aittaa voi käyttää sitten jatkossa vierasmajana kesäisin sekä leikkimökkinä.

Pihan laittaminen jatkuu meillä sitten mullan levityksellä, pihakivien asentamisella, pylväsvalojen asentamisella, raja-aidan rakentamisella, kivi- ja komposiittiportaiden asentamisella, puiden ja kukkien istuttamisella, kuorikatteiden ja soran levityksellä, maan tasoittamisella ja kyllä, hommaa riittää täksi kesäksi. Seuraavan vuonna teemme sitten etupihan 340 neliön pihakiveyksen ja ulkosaunan paljuineen ja terasseineen. Mietimme vielä myös sitä vaihtoehtoa, josko rakentaisi uima-altaan takapihalle. Uima-altaan osalta pitää vain vielä tarkastella tarkemmin tuota hintapolitiikkaa.










1700-luvun aitan kunnostaminen/ Aitan kunnostaminen/ Ulkorakennus/ Ulkorakennuksen kunnostaminen/ Vanhat rakennukset/ Vanhaa eleganssia/ Vanha ja moderni kohtaavat/ Punamulta/Huopakatto/ Musta huopakatto/ Musta sora/ Harmaa Sora/ Musta kuorikate/Cello/ Neilikat/Sypressit/Tuija/80-100 metrinen Tuija/ Suojapeite/Musta suojapeite Cello/Hirsirakennukset/1700-luvun hirsirakennus/Heinäaitta/Leikkimökki/Röd/ Röd Och Svart/ Design/Valoisa koti/ Avara piha/ Skandinaviskhem/Skandinaavinen/Skandinaavinen sisustus/Pihan suunnittelu/Pihasuunnitelma/Pihakasvien istuttaminen/ Istutukset/Näyttävät istutukset/ Modernit istutukset/My home/Mitthem/Mitt hem/Old granary/ Old building/Magasin//Spacious home/Parlor/ Home/ Sisustus/Sisustaminen/ Interior/Interiordesign/ Nordic/ Nordicdesign/ Hem/ Scandinavian home/Maalaisromanttinen aitta / Maalaisromantiikkaa/ Romanttinen kokonaisuus/ Romanttinen istutus ja aitta/Inspiroiva koti/ Nordichome/ Nordiskahem/Nordiskehjem/Fina hem/ Mynordichome/ Mynordicroom/ Interiorfor you/Modern/Minimalistic/Designkoti/Desing-talo/Pohjolan Desing-Talo Oy/ Ainoakoti/Ainoa/Ainoa-koti/Jyväskylä/Ruoke


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti