Unelmaa rakentamassa.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ulkovalaistus

Pilkettä pimeään

Meillä on yhteensä 13 kappaletta ulkovaloja talon seinäpinnoilla. Autotallissa niitä on 5 kappaletta. Halusimme niiden tuovan hieman syvyyttä talon värimaailmaan, joten ne valittiin mustina/tummanharmaina. Ne myöskin toimivat hyvin yhteen muun muassa katon ja tummanharmaiden sadevesikourujen kanssa.

















Ajattelimme aloittaa pihatyöt 5000 neliön tontin osalta tämän kuun lopussa pihan mullituksella, mutta samalla pitäisi lopullisesti vielä päättää paikka 16 eri pollarivalaisimelle. Olen valmistautunut kyllä siihen, että joudumme ostamaan niitä vielä lisää.

Merkki on Konstmide Modena. Syy valintaan on modernin ja yksinkertaisen tyylin lisäksi se, että niitä sai sekä seinä- että pylväsmalleina (pollarivalaisin) sekä vielä lisäksi numerokylttinä.





Näitä tuotteita löytyy esimerkiksi Taloon.comista ja Laatuvalaisimesta:








Ulkovalaistus/ Konstmide/ Konstmide-valaisin/ Konstmide pollarivalaisin/ Konstmide pylväsvalaisin/ Konsmide ulkovalaisit/Ulkovalo/ Konstmide seinävalo/ Konstmide numerokyltti/ Tummanharmaa seinävalaisin/ Tummanharmaa ulkovalaisin/ Valkoinen kivitalo/ Valkoinen rappaus/ Isot ikkunat/ Komposiittiterassi/UPM Profi Deck/Outside Lights/Utomhus Ljus/Autotallin valaistus/Kodin ulkovalaistus/Kodin valaistus/Betoniruukut/Valkoiset betoniruukut/ Vägglampa/Wall Lights/svartochvit/ Vit Och Svart/ Design/Valoisa koti/ Avara piha/ Tilava koti/Moderni koti/ Skandinaavinen keittiö/Anno/ Skandinaavinen koti/Fashion/ FashionDesign/Skandinaviskhem/Skandinaavinen/Skandinaavinen sisustus/Mustaa/ Valkoista/Ulkovalaistuksen suunnittelu/Kivitalon ulkovalaistus/Puutalon ulkovalaistus//My home/Mitthem/Mitt hem/White home/Spacious home/Parlor/ Home/ Sisustus/Sisustaminen/ Interior/Interiordesign/ Black and white home/Nordic/ Nordicdesign/ Light and modern home/ Column Light/Ljus Kolonn/ Hem/ Scandinavian home/ Valkoista ja mustaa/Inspiroiva koti/ Nordichome/ Nordiskahem/Nordiskehjem/Fina hem/ Mynordichome/ Mynordicroom/ Interiorfor you/Modern/Minimalistic/Designkoti/Desing-talo/Pohjolan Desing-Talo Oy/ Ainoakoti/Ainoa/Ainoa-koti/Jyväskylä/Ruoke

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig