Unelmaa rakentamassa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Iskun vip-ilta

Tyylikästä

Perinteinen Iskun illanvietto pidettiin viime viikolla ja tapahtuma oli onnistuttu järjestämään vielä edellisvuotta paremmin. Mukana oli paljon myös julkisuuden henkilöitä. Tilaisuudessa oli hyvää ohjelmaa, ruokaa, juomaa ja laadukkaita suomalaisia tuotteita. Mukana oli myös ikuinen lempparini Anno. Jyväskylän Iskun tyyli on uudistunut ja omasta mielestäni todella hyvään suuntaan. Varsinkin Annon tuotteiden myötä myös piensisustaminen on nyt otettu hyvin huomioon. Myöskin Interior puoli on ihana. Harmi, ettei toimistokalusteita saa kotona hyödynnettyä enemmän.

Iskun kanssa ovat aina sujuneet asiat mallikkaasti ja toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä myös jatkossa. Meidän kotiin mukaan tarttui muutamia piensisustustuotteita kotimaiselta Annolta mm. ihanat savunharmaat lyhdyt puisilla yksityiskohdilla (tosin ajattelin majakkonakin näitä käyttää).








Iskun VIP-ilta/Isku/ VIP/ Anno/ Annon sisustustuotteet/  Lundia/ Ylämaan Graniitti/ Keittiömaailma/ Niemi/ Interior Isku/Sisustusilta/ Suomalainen Design/ Villa Amélie/ Unelmaa rakentamassa/ Finnish Design/ Vepsäläinen/ Skandinaavinen/ Interior/ Decore night/ Anno lyhdyt/ Illanvietto/ Jyväskylän Isku/ Villamatot/ Interiordesign/ Scandinavian home/Inspiroiva koti/ Nordichome/ Decoration/ Oma koti/ My home/ Nordiskahem/ Nordiskehjem/Fina hem/ Mynordichome/ Mynordicroom/ Interior for you/ Modern/ Minimalistic/ Ainoa-koti/ Ainoa/ Designtalo/ Pohjolan Design-talo Oy/ Jyväskylä/ Ruoke
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig