Unelmaa rakentamassa.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Komposiitti - UPM Profi Deck

Modernit terassit

Päätin tosiaan jo kauan sitten, että meille tulee terasseille mustat komposiittilaudat. Toki hinta komposiitilla on hirmu paljon kalliimpi verrattuna tavalliseen puuterassiin. 

Aikaisemmissa kohteissamme on ollut puuterassit ja niitä olen sitten valttaillut useamman kerran kesässä tikkurilan mustalla valtilla, sillä olenhan tarkka siitä, että väri pysyy oikeanlaisena eikä se näytä kuluneelta. Ei siis tätä enää. Omakotitalossa on paljon muutakin tekemistä, vaikka valttaus ihan mukavaa puuhaa onkin.

- Desingtalo, Ainoa-koti ei suostunut asentamaan komposiitteja terasseille, joten he hyvittivät meille nuo terassipuut ja niiden asennuksen (hieman yli 600 euroa) eli hyvityshintahan on täysin naurettava, sillä eihän kukaan saa edes tarvikkeita hankittua tuolla 600 eurolla saati sitten jonkun vielä asentamaan tuon lisäksi. Designtalon pomot asentavat itselleen kuitenkin näitä komposiitteja vaikka asiakkaalle perustellaan komposiitin olevan hyvän rakennustavan vastaista. Tässä ei siis ole heidän mielestään ristiriitaa :D Mutta minkäs teet..Komposiitit tulivat meille maksamaan yli 3000 euroa ja itse asennamme sen eli asennushintaa ei ole tuossa edes mukana. -

Komposiitista tuli kuitenkin upean näköinen ja värinä meillä on yönmusta. Käytimme laadukasta UPM:n komposiittia ja olemme siihen kyllä erittäin tyytyväisiä.


Ohessa ohjevideoita:



Meillä kävi isomman terassin kanssa tuuri sen kanssa, ettei hukkapaloja hirveästi jäänyt, sillä terassi oli 6 metriä leveä ja yhden laudan pituus on 4 metriä. Eipä siis joutunut kallista materiaalia heittämään hukkaan. 

Etupihalle suunnittelin betoniruukut, halusin ehdottomasti sisäänkäynnistä hieman erilaisen ja mieheni toteutti nuo ruukut kivasti ja minä sitten käsittelin ne rouhepinnoitteella.














Komposiitti/UPM ProFi Design Deck/ Ruoke/ Valkoinen ulkorappaus/ Tikkurila/ Yönmusta/Terassit/Etuterassi/Takaterassi/Kodinhoitohuoneen terassi/ Asennusvideo/ Asennusohje/ Musta sora/ Valkoiset betoniruukut/Betoniruukkujen tekeminen itse/ Sinikataja/Rouhepinnoite/Designtalo/Design-talo/Pohjolan Desing-talo Oy/Ainoa-koti/Ainoakoti/Betongkrukor/ Stor betong krukor/ Stora betong kruka/ Vit krukor/ Large rectangular planters/Stora krukor/ Jyväskylä/


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig