Unelmaa rakentamassa.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Sähköasennuksia ja maalämmöstä

Hyvin hoidettu!

Meillä on muutama asia viime aikoina sujunut hyvin Design-talon kanssa. Meille asennettiin suoraan nuo uusimman standardin (EN 61995 /EU/ESS) mukaiset valaisinpistorasiat ja asia hoitui muutenkin mallikkaasti.

http://new.abb.com/low-voltage/fi/tuotteet/asennustuotteet/asennustarvikkeet/asennusrasioiden-kannet/dcl

Meille tuli maalämpö ja tuo maalämpöjärjestelmän lämpökaivojen poraus tuli Rototecin kautta keväällä. He laittoivat koko projektin ajan tekstiviestejä ja informoivat esimerkiksi projektin etenemisestä ja aikataulusta. Ja vaikka heidän pora juuttui 160 metrin syvyyteen ja jouduimme poraamaan toisen maalämpökaivon viereen niin tämäkin hoitui mallikkaasti. Meille ei tästä aiheutunut juurikaan lisätöitä.  

Eilen sain myös viestin heiltä oma-aloitteisesti, että vaikka ministeriö on uutisoinut vääristä metanolipohjaisista siirtonesteistä lämpökaivoissa, niin kyseinen uutisointi ei aiheuta meillä toimenpiteitä. Rototec käyttää altian ekologista ja etanolipohjaista Naturet-maalämpönestettä. Hyvä Rototec!

http://yle.fi/uutiset/ministeriot_varoittavat_maalampojarjestelmiin_asennettu_vaarallista_nestetta__kiinteistonomistaja_toimi_nain/9151767

Hieman maalämmöstä: Se on ympäristöystävällinen ja käyttökustannuksiltaan edullinen lämmitysvaihtoehto. Alun investointikustannuksen jälkeen säästöä kertyy varmasti lämmityskuluissa ja hankinta maksaa itsensä näin ollen takaisin. Tähän vaikuttaa toki jokaisen talouden oma sähkönkulutus. Maalämmössä ainoastaan lämmön siirrosta maaperästä rakennukseen kuluu energiaa. Meille asennettiin Jämä Star-maalämpöpumppu.


Designtalo/Design-talo/Pohjolan Design-talo Oy/Ainoakoti/Ainoakoti/Valaisinpistorasiat/Eu-standardi/Maalampökaivon asennus/Maalämpö/Ympäristöystävällinen maalämpö/ Edullinen maalämpö/ Maalämpökaivo/Lämpökaivo/Maalämpöjärjestelmä/Rototec/ Jyväskylä/ Ruoke


SHARE:

3 kommenttia

  1. Oletteko olleet tyytyväisiä vielä maalämpöpumppuun? Meidän tulisikin hankkia lisää maalämpönestettä. Tämä oli hyvä muistutus! Hyvä, ettei teillä tullut ylimääräisiä toimenpiteitä ja uutisointi oli tehty väärästä siirtonesteestä. Täytyy tähän perehtyä myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelen, että sain viestisi vasta nyt. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä maalämpöön - varsinkin näin energiakriisin alla. On maksanut kyllä itsensä jo takaisin. Meillä on toiminut laite oikein mallikkaasti.

      Poista
  2. Meille oli myös alusta alkaen selvää, että maalämpö tulee. Hyvin se on toiminutkin, mutta nyt pitäisi huolto sille tilata. Olemme kuitenkin olleet tyytyväisiä. Pidän itsekin siitä, että se on ympäristöystävällinen. Kiitos postauksesta, oli mukava lukea. https://www.ach-system.fi/maalampo

    VastaaPoista

© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig